King of Reactor Records

Voi elämän kesä.

Ensimmäinen aikataulusta myöhästyminen tapahtui sitten viimeisen levyn kohdalla. Tiukalle on mennyt ennenkin, mutta aiemmin ei ole sorvin ääreen päästyä tullut havaittua, että musiikin lataus ja kuuntelu on päivitetty palvelimen puolelta vallan särki. Vaan nyt taas toimii ja let the record show, että ainoastaan tämä juuri nyt lukemasi teksti myöhästyi. Levy oli ajallaan (~23:59:07).

Levystä puheen ollen, Oliverin ★★★★★ on KRR-katalogin tyylikäs takasivu ja kotipolttoisen sijaan ihan oikea CD. Painosta on tavattu luonnossa aina näihin päiviin saakka, joten jos bittien hifistely ilman liikkuvia osia on mielestäsi teeskentelyä, vielä on toivoa.

Onhan nää ihania lauluja ja tekisi mieli sanoa, että näihin tunnelmiin on hienoa päättää tämä katsaus, mutta vielä ei ole valmista. Em. katalogista puuttuu vielä sivuja, nimittäin 13 ja 19, aiemminkin mainitut Sky-Wide Jazzin äänitteet. Toivoa näidenkin löytymisen suhteen on elätelty, mutta jos sinulta löytyy: Älä epäröi ottaa yhteyttä.

Lisäksi haluaisimme muutenkin kuulla sinun ääntäsi. Onko sinulla sanottavaa KRR-tuotannosta, muistoja, materiaalia, joka kuuluisi mukaan? Levyjen saatesanat oli tarkoitettu uudelleenjulkaisujen vakio-ominaisuudeksi ja niitä haluaisin mukaan ehdottomasti lisää. Monesti jäi kysymättä ajoissa ja silloin, kun kysyi, jäi toisaalta usein vastaus saamatta. Kai niitä vois jälkeenpäinkin täydennellä. :)

Sivuston päivittäminen ei myöskään jää tähän. Tekninen ja visuaalinen puoli on vaiheessa, joka ei oikein päässyt etenemään päivitysten keskittyessä uusien julkaisujen puskuun, kun jostain syystä se kuukausittainen deadline pääsi muka aina yllättämään. Materiaalia on jonossa: piilobiisejä, tracker-moduuleja ja naurettavalla resoluutiolla digitoitua kansitaidetta. Nolo olisi jättää käyttämättä.

Tässä vaiheessa kuitenkin kiitokset artisteille, kollegoille ja -duploille, sekä sinulle. Palataan asiaan ennemmin ennemmin, kuin myöhemmin.

-lm 1.6.2016

Tässä sitä taas olisi

Katalogin loppu jo häämöttää parin harmillisen aukon lyhennettyä sitä hieman. Viime metreilläkin pyrimme silti yllättään lyömällä jälleen pöytään jotain ihan muuta. Ensi kuussa käsitellään viimeinen hyppysissämme tällä hetkellä oleva levy ja nuo em. aukot pyritään tilkitsemään ainakin lopulta. Saitille suunniteltujen parannusten ja julkaisujen lopullisen muodon työstö jatkuu samalla päätähuimaavalla tahdilla.

Nyt päästetään vuoroon plr ja tämän myötä hyvää yötä ja kauniita Unimia.

-lm 30.4.2016

Kuuletteko?

Niin Kummateiden kasvatit, kuin pikkukylien pitkänmatkalaiset. Nyt kutsuvat korkeat talot ja neonvalot, syke ja jytke. Antautukaa Ollinkehätien syleilyyn.

Welcome to Raahe Disco District.

-lm 31.3.2016

Hieno päivä

Kun suku sikiää ja rakkaat ystävät nai
toisensa.

Tapahtumarikas päivä on passeli päättää yllättävänkin seesteisen Aeroflot-levytteen parissa pohdiskellen. Päätä sinäkin omasi!

-lm 29.2.2016

Uusi vuosi, uudet vanhat kujeet

Jazzit edelleen hakusessa, jatkamme nykäyksen aallonharjalla julkaisuun numero KR015, Vaikia. Sen takana jälleen nuot ihanat Menneet.

Kuunnelkaapa taas tämä, aika monta tunnelmaa tiiviissä paketissa. Tykkäilyksi meni.

-lm 31.1.2016

Tää meni nyt näin

Kun jatsit on vielä löytymättä, niin siirrytäänpä klassiseen epäjärjestykseen. Seuraava tallessa oleva levytys on Oodi & Elegian kolmas, Mae-enga (2001).

Sen verran yllättäen ratkaisuun päädyttiin, että kuvanlukijaoperaattori yhytettiin vuotta vaihtamasta kaukana koneistostaan. Elikä kansikuva ja kansilehden tiedot puuttuvat toistaiseksi. Tässä ois kuitenkin näitä piisejä.

-lm 31.12.2015

No niin, nyt on.

-lm 2.1.2016

Än, yy, tee, MAY!

Ham temptation uuniin ja uudelleenjulkkarihommiin.

Se on Menneitten Maja jälleen, taas. MM:n toinen tuleminen on kenties entistä rouheampi ja kohtalokkaampi kokemus. Sen menevyyttä ei käy kiistäminen, minkä vuoksi loppua kohden onkin aiheellista hieman rauhoittua, herkistyä ja antautua huipennukselle. Olkaa hyvät, ohessa: MAY.

Ja sitten seuraa etsintäkuulutus:

Sky Wide Jazz -äänitteet haussa!

Jos sinulta tai kaverilta löytyy nurkista Sky Wide Jazzin myöhempien aikojen levytyksiä Nolla–nolla ja/tai Rumpali tuli autolla, voit vielä pelastaa joulun! (Älkää kysykö, miksen tiedustellut tätä jo aiemmin.) Kipin kapin ottamaan yhteyttä vaikkapa tuolta Naamaston kautta.

-lm 30.11.2015

Alakko nää mun kans tanssimaan?

Konemusiikin uudet tuulet puhalsivat sisään valtaistuinsalin nurkista vuonna 2001, muun muassa Palonkylästä. Lukemattomilla nimillä ennen ja jälkeen tunnettu Kandy liittyi KRR-kaartiin julkaisullaan #include mainstream ja jälleen oli tarjolla jotain ihan muuta.

Julkaisu oli myös poikkeuksellinen pakkaukseltaan; muovikotelon sijaan CD tuli kartonkitaskuissa, joista diskodiggari sai itse valita mieluisimman värisen. CD itse puolestaan on puitteissaan erittäin korkeiden tuotantoarvojen elektroninen tanssimusiikkilevy, joka taittuu alun makean melodisesta chillailusta loppua kohden useampaa astetta kylmempään kyytiin.

-lm 31.10.2015

Toisen demo, toisen julkaisu*

Heippa taas, ihimiset. Tällaisella kahden kärjen taktiikalla eteni Soul Cocktail Raahessa vuonna 0000, mikäli levynkannen merkintöjä oikein tulkitsen useiden erityyppisten artefaktikerrosten läpi. Ei, vaan itestä tuntuis todennäköisemmältä, että tämä ei ollut sen suunnitelmallisempaa, kuin että pojat kävi bärräyttään demon ja se kuulosti T-luusta sen verran hyvältä, että se piti saada katalogiin oitis.

En moiti, myöskään hypoteettisissa aikamuodoissa.

Tosiaan em. levynkansi kun on hieman mystinen (ja pian kokonaisuudessaan kaikkien nähtävillä!!;), niin pyydän raportoimaan ainakin räikeimmät virheet vaikkapa tuolla sosiaalisen median puolella.

Kiitokset tämänkertaisesta onnistumisesta, Asko, Etä-Antti sekä Lähi-Tanja.

-lm 30.9.2015

*) t. "Lyhyestä demo kaunis", "Au!"

Ja sitten oli jazz,

Sky Wide Jazz. Muoto ja asu vapaa. Myös tämä oli:

Iltapalaksi Turskaa -juliste

-lm 31.8.2015

Taas rokahtaa!

Nimittäin on vuorossa seuraava katsaus katalogiimme, tuo maailman kopsilla ja toreillakin kyselty heinäkuun KRR-uudelleenjulkaisu – tapojemme mukaisesti juuri ajoissa elokuun ratoksi: Puolimakea – Tuhma.

Maittava sekoitus jääkylmää ja suloisen lämmintä. Päällimmäinen muistikuvani tästä levystä on se jänskätys, kun viimeksi sen nettiin laitoin, pistin sille väärän hinnan, bändin pojat ei tykänneet ja pelkäsin, että tulee pian turbaaniin. Hetkeen ei tätä(kään) ole tullut kuunneltua, mutta saman tien kun eka kertsi helähti korviin, tulvahti rintaan aika upea Tökärinostalgiafiilis. Ottakaas tästä, nyt lähtee sopuhintaan.

-lm 31.7.2015

Ei, mutta moi!

Sitähän ollaan keskellä kesää, mitä ei kyllä ilmoista arvaisi. Joten keräännytäänpä kaikki siihen vahvistimen ympärille lämmittelemään TranceYlvanian toisen tulemisen hehkussa. Ilkeät kielet saattaisivat puhua kaupallisten sävyjen hiipimisestä ko. kiekolle, mutta tämän edeltäjäänsä näennäisesti salonkikelpoisempi anti on tietenkin vain valeasu. Kertoohan sen jo nimikin: Agentti! Kyllä siellä kunnon tanssilevy piilee; annapa mennä.

Tällä kerralla sivuston puolella ei ole paljoa uutta, mutta onpa vain alkanut huveta näiden päivitysten vaatima työn ja tuskan määrä. Jospa tätä tarmoa voisi suunnata tuon TODO-listan suuntaan... Hyvää heinäkuuta ja nähelläänpä kuninkaitten laaksossa.

-lm 30.6.2015

Heipzn

Sivuston taustatekniikka on kuluneen kuukauden aikana saanut hieman hellää huomiota ja osa tästä pikkukivasta saattaa välittyä käyttäjillekin. Kiitos kaikille mielenkiinnosta sekä Miriamelin huikeista latausmääristä! Kansitaide ja häviöttömästi pakatut kokonaiset levylataukset piilobiiseineen ovat edelleen tulossa. Ja sitten päivän aiheeseen:

Ernesto Aeroflot – Pylon

Nyt on käsillä aika rankka äänite, joka tuskin jättää ketään kylmäksi. Pylon avartaa Le i mjuggin raottamaa maailmaa moneen suuntaan. Tarjolla on muutama pohdiskelevampi ja rauhallisempi raita, mutta nyt päätään nostaa myös männävuosien peli- ja tietokoneista ammentava reipas chip-musiikki, ajoittain koukuttavan tanssittavassakin muodossa. Peruspilareita, eli hämmentäviä sampleja, raivoisaa sekvensointia sekä kokonaisvaltaista ns. "pallot seinille" -meininkiä ei tietenkään sovi unohtaa. Jos ei tästä syystä, niin muutamasta selvästä suomen kielen ilmaisusta johtuen levyä ei ehkä suositella perheen pienimmille.

-lm 31.5.2015

On taas se aika kuusta

kun aika käy vähiin ja uuden KRR-udelleenjulkaisun pitäisi alkaa ilmestyä webistöihin. Ei, mutta tuossahan se jo tuleekin ja kukas se onkaan sitä saattelemassa? Säästän teidät tavallisilta jupinoiltani ja annan puheenvuoron kunnianarvoiselle vieraallemme: Ole hyvä, Aleksi.

-lm 30.4.2015

Menneitten Maja – Miriamel

Tytöt ovat näköjään vaikuttaneet aika negatiivisesti meihin nuoriin miehiin tuossa vuosituhannen vaihteessa. On nimittäin sen verran kostonhimoisia ja väkivaltaisia ajatuksia täynnä tämän äänitteen tekstit, että näin vanhempana ihan hirvittää kurkata 17­ vuotiaan itsensä ajatusmaailmaan. Ja tytöistähän tässä lauletaan. Harmittaa perkeleesti kun ei älytty tehdä tekstejä englanniksi. Menis meikällä stereoihin samantien. Nyt ei kehtaa edes vaimolle soittaa.

Toisaalta nää biisithän on tiukkaa kamaa. Oltiin ihan tosissaan. Muutamaa pilipalisaundia ja tuota viimeistä raitaa lukuunottamatta aika puhdas kokonaisuus. Neljä eka raitaa on täynnä energiaa, jota vois olla nykyään vaikea vangita nauhalle. Lötkökukat on tietenkin ihana laulu, varsinkin Sakun Bon Jovi -filli biisin puolessa välissä, mutta vitsihän tuo oli jo silloin. Noin niinku yhteenvetona tää äänite haisee Kuuselalta, Tökäriltä ja Paradaissilta, ja maistuu Torkkarin Tonnarille.

-Aleksi 27.4.2015

Hei, tyypit!

Voitteks te tehä niin, että mä jätän tän tähän:

Promillerock 2000 -flyeri

Muita puolen kuun päivityksiä ovat Mikkoon ääneenkin toivoma biisin- ja levynvaihtoautomatiikka, kansi- ynnä muiden kuvien katselu ilman, että musiikki pysähtyy sekä hämmentävä vierityskäyttäytyminen, joka toimii, kenellä toimii.

-lm 13.4.2015

Otsikossa suhisee

Huolimatta menestyksestä elämän muilla osa-alueilla, tai ehkä juuri siitä syystä, olen jälleen töpeksinyt työaika-arvioideni kanssa. Englanninkielinen ilmaisu "too little, too late" häivähtää mielessäni, kun ajattelen, mitä ominaisuuksia sivustolle olikaan tarkoitus saada valmiiksi kuluvan kuukauden aikana. Huoh.

Sitten kuitenkin muistan, että tärkein eli musiikki, nämä levyt ovat olleet valmiita valmiissa maailmassa jo 15 vuotta. Joten täräytetääs niistä seuraava lautaselle ja koetetaan selvitä vielä tovi tämän puoliteräsvillaisen systeemin kanssa ja edetään pienin askelin.

Siis, toivottakaamme jälleen tervetulleeksi mies ja MiniDisc, Ernesto Aeroflot sekä debyyttialbuminsa Le i mjugg. Tämä suhteellisen tiivis paketti sisältää kattavan kirjon Kummattia sekä kumistaneita, että kummastuttaneita konemusiikin klassikoita jo syntyessään. Mikä onkaan oma suosikkisi? Keskustellaksesi asiasta toisaalla, tästä voit linkittää suoraan julkaisuun.

Jos levy on sinulle entuudestaan outo, tai siis sanotaanko tuntematon, niin kannattaa tutustua. Aeroflot samplaa talossa, puutarhassa ja siellä, missä vähiten odotat, joten raidoilta saatat löytää niin vanhat vinyylikokoelmasi, kuin myös itsesi.

-lm 31.3.2015

Vaihdetaas vaihdetta

Nyt nimittäin olisi luvassa sitä raahelaista sissiteknoa, josta hieman somessa jo vihjailtiin viime kesän rippailun aikaan. Paljon raaemmaksi kotipolttoinen koneellinen koemusiikki ei ole vieläkään siitä tullut, kun maestrot Placebo the viide5 ja tammisuu ensi kerran yhdistivät voimansa synnyttäen TranceYlvanian ja sen esikoislevyn, 51RkK3l1n.

Tämä raukkaudella, anarkialla ja kolmi-, jopa nelikasikutoset sauhuten tuotettu pläjäys sisältää vauhtia ja vaarallisia tilanteita sekä yllätyksiä kuten esimerkiksi sen, että allekirjoittanutkin pääsi levylle mukaan. Tämänhän sain luonnollisesti tietää siinä vaiheessa, kun ensi kerran pidin valmista levyä kädessäni.

Ei kai tässä sen pidempiä puheita kaivata, joten tervetuloa vain TranceYlvanian maailmaan ja valmistautukaa vastaanottamaan 51RkK3l1 korvamuniinne. Klik, klik.

Vieläkin sivustolta puuttuu luvattuja olennaisuuksia, mutta tässä on nyt vähän ollut kaikkea. Muuttopäivä 3 kääntyy iltaan...

-lm 28.2.2015

Hei taas, ystävät

Aika tarkkaan kuukausihan siinä sitten vierähti, ennen kuin tämän ääreen taas pääsi. Ja myöhästytty olisi, ellei Antti olisi lennähtänyt apuun skannerinsa kanssa. Kaikki etu- ja takakannet ovat edelleen tulossa ja TOSI ISONA. Ne eivät vaan ehtineet vielä mukaan tähän päivitykseen.

Arkistojen toinen raotus paljastaa niinikään Oodi & Elegian toisen äänitteen, jolle läimäistiin uuden vuoden 2000 kunniaksi erikoinen koodi KR0002. Ja jotain muutakinhan tästä voisi varmaan sanoa, haluaako joku?

Samaan aikaan toisaalla Raahen museo puuhaa pientä kivaa ensi kesän pään menoksi.

Terkut Lotalle ja Mikkoolle, jotka irkissä jännäsivät "uutta" julkaisua.

-lm 31.1.2015

King of Reactor Records is back.

Ehdinpäs, prkl. Eli vielä on vuoden tarkkuudella virallisesti 15 vuotta siitä, kun King of Reactor Records julkaisi ensimmäisen äänitteensä eli Oodi & Elegian Prologin, esillä ohessa.

Eli mitä nyt? Juhlavuoden kunniaksi tarkoituksena on arkistoida ja uudelleenjulkaista koko KRR-tuotanto digitaalis-ilmaisesti vauhdilla levy/kuukausi, ennen kuin alkuperäiset CD-R:t lahoavat lopullisesti. Digitointityö alkoi jo viime kesänä, mutta kiireisen syksyn vuoksi liikkeelle lähdetään nolosti ns. soft launchilla.

Toisin kuin aikaa, rakkautta tälle projektille on rajattomasti. Tulossa ja suunnitelmissa sivuston varalle ovat mm. design, häviöttömästi pakatut koko levyn latauslinkit ja piilobiisit. Vähän somee, linkityksii, ehkä blogii. Ehdotuksia ja vapaaehtoistyöpanoksia otetaan vastaan. Sanonpa tähän ovelasti, että olkaa yhteydessä, mutta en kerro yhteystietoja. Myöhemmin sitten ja tietäjät tietää. Itse tiedän, että joudun jatkossa kurottamaan teidän suuntaanne omasta kokoelmastani puuttuvien levyjen ja kansitaiteen vuoksi.

Katsotaanpas viimeistään kuukauden päästä, että missä mennään, kun seuraavan julkaisun on määrä pärähtää ulos. Tästä voidaan mennä vain eteenpäin ja ylöspäin, koska nyt kun tämän sain julki, niin eihän tätä voi jättää näin. Nyt lähtisin Saarilammelle uuden vuoden viettoon.

Tmun ja Antin sinauksella sekä tuella

-lm 31.12.2014 ;)
Kansitaide

Oliver ★★★★★ (KR020, 2002)

Recorded in BRR, Raahe / 170502 / 190502 / 230502 /
by Oliver & Juha Matinheikki //
Asko Karihtala - vocals, guitar, chicken shake, Big Pom /
Teemu Kiiskilä - guitar, Siel /
Antti Saarilampi - bass, guiro /
Pekka Jaakola - drums //

Kansitaide

Kandy All in Saari (KR017, 2001)

everything (c) 2001 Antti Korpela
thank you my friends. you give me innovation.

Kansitaide

Ernesto Aeroflot Joy-oriented Programmable Tools (KR016, 2001)

Kansitaide

Menneitten Maja Vaikia (KR015, 2001)

Kaikki kappaleet Menneitten Maja:
Pekka Kolehmainen, Jussi Kyllönen,
Aleksi Kastelli, Petri Kolehmainen,
Saku Kyllönen

Kansitaide

Oodi & Elegia Mae-enga (KR014, 2001)

Nauhoitettu Raahen musiikissa vuonna 2001

Mikko - laulu, kitara
Tmu - kitara, laulu
Tatu - rummut, perkussiot
Johannes - basso

Kiitokset Raahen musiikille, Juho Ilkolle,
ja Macintoshille

Kannet: Tatu Turunen

Kansitaide

Menneitten Maja MAY (KR012, 2001)

San. 1,3,5 Aleksi 2, 6 T. Isokääntä 4 Aleksi ja Pekka
Säv. 1,3,4 Pekka 2, 6 T. Isokääntä 5 Jussi ja Pekka
Sov. Menneitten Maja

Menneitten Maja

P. Kolehmainen - laulu, kitara
P. Kolehmainen - laulu, kosketin
D.A. Kastelli - basso
S. Kyllönen - rumpu
J. Kyllönen - kitara

Äänitetty 17.1.2001 BRR-musiikissa

Syksyn 2015 värit!
Kansitaide

Kandy #include mainstream (KR011, 2001)

Copyright (C) Antti Korpela

Kansitaide

Soul Cocktail Soul Cocktail (KR010, 2000)

Seppo Pyhäluoto. Janne Mathlin. Mikko Porter. Asko Karihtala

live in brr musiikki 15.11.0000

Kansitaide

Sky Wide Jazz Tequila-live (KR009, 2000)

Mikko Bergström - bass. sounds
Teemu Kiiskilä - guitar. perc. horns
Juho Ilkko - drums. horns
feat. Jaakko Seppälä - synth. horns. perc

Kansitaide

Puolimakea Tuhma (KR008, 2000)

tomi henttunen laulu/kitara
mika kaukoranta basso
jari jauhiainen rummut

sävelet ja sanoitukset puolimakea
sanat tomi henttunen

nauhoitettu BRR-studiolla raahessa 4.-6.7.2000
äänitys ja miksaus j. matinheikki

kannet tomi henttunen
kiitokset kansikuvatyttö nooralle

Kansitaide

Menneitten Maja Miriamel (KR005, 2000)

Menneitten Maja on
Pekka Kolehmainen, laulu ja kitara
Petri Kolehmainen, koskettimet, laulu
Jussi Kyllönen, kitara
Saku Kyllönen, rummut
Aleksi Kastelli, bassokitara

Kaikkien paitsi kappaleen 5 sävellys Pekka ja Petri.
Kappaleen 5 sävellys Petri Kolehmainen ja Tommi Niemi, sanat Tommi.
Kappaleen 4 sanat Alexi
Kaikki sovitukset Menneitten Maja

Kuvat T:mu ja Katri Harju

Kansitaide

Ernesto Aeroflot Le i Mjugg (KR004, 2000)

© T. Kiiskilä + E. Aeroflot
8 & 9 by lm

Kannen kuva Kaarina Hakala

Kansitaide

Oodi & Elegia Viedäänkö Hannes kotiin asti? (KR0002, 2000)

äänitys BRR-musiikki, J. Matinheikki

biisit
san. tmu, paitsi 2. mikko
8. mikko & tmu
sävsov. o&e

Oodi & Elegia
rumpali: Tatu Turunen
basisti: JoHannes Haavanlammi
laulaja+kitaristi: Mikko Bergström
kitaristi+laulaja: tmu Kiiskilä

Kannet: K. Pohto ja tmu Kiiskilä

Kansitaide

Oodi & Elegia Prologi (KR001, 1999)

kaikki sovitukset: oodi & elegia
sävel kristalliin: T. Kiiskilä
sävelet r.e.t.y. & sukellan: oodi & elegia
sanat sukellan: M. Bergström
r.e.t.y & kristalli: T. Kiiskilä

äänitetty Raahen Musiikin studioluolastoissa
herran vuonna 1999.
äänittäjänä Kauko Ilkko
äänien sekoittajana Jasse Hast

-kiitokset

soittajat:
T. Kiiskilä - kitara, laulu
T. Turunen - rummut
J. Haavanlammi - basso
M. Bergström - laulu, kitara

Kaikenikäisille,
miehille,
naisille,
rakkautta,
jännitystä...

Nyt soi:
ei vielä mikään